Häpeä ja kateus

Häpeä aiheuttaa jatkuvaa taistelua hyväksytyksi tulemisen tunteen saavuttamiseksi. Häpeä saa ihmisen vihaamaan kehoaan, pelkäämään torjuntaa, estämään heittäytymistä, peittelemään, vetäytymään, hyökkäämään, pelkäämään toisten arvostelua. Arvostelulle herkkiä alueita ovat esimerkiksi ulkonäkö, vanhemmuus, oma osaaminen ja pätevyys, onnistumiset, aikaansaannokset. Toisinaan oma huomio voi kiinnittyä niin vahvasti siihen mitä muut ihmiset itsestä ajattelevat, että ihminen ikään kuin menettää itsensä yrittäessään täyttää toisten (sekä omat) odotukset.  

Ihmisaivot ovat herkät toisten mielipiteille ja tunteille. Toisinaan liiankin herkät. Ihmisen välittäessä liikaa arvostelijoiden käsityksistä voi se johtaa tarpeeseen antaa itsestä vaikutelmaa lahjakkaana, pätevänä, osaavana, ahkerana, asiat hallitsevana. Tämän kaltaiseen esittämiseen liittyy inhimillinen pyrkimys vakuuttaa toiset omasta kelpaavuudesta ja arvosta, siitä että on samanveroinen suhteessa toisiin.   

Toisten ihmisten mielipiteille ja käsityksille herkästi reagoimiseen liittyy usein myös taipumus jatkuvaan vertailemiseen. Itsen jatkuva vertaileminen toisiin voi johtaa siihen, että ihminen ei koskaan ole tyytyväinen itseensä ja elämäänsä - aina on parannettavaa.  Jatkuva vertaaminen kohdistuu tyypillisesti itseä lahjakkaampiin, menestyneempiin, kauniimpiin toisiin, jolloin se vahvistaa vertaajan riittämättömyyden ja häpeän tunteita, ruokkien myös kateuden tunnetta. Toisen ihmisen paremmuus (usein kuvitelma toisen paremmuudesta, hyvyydestä, suuruudesta..) nakertaa jatkuvaa vertailua toteuttavan itsearvostusta ja omanarvontuntoa. 

Jatkuvaa vertailu ei siis useinkaan kohdistu tasapuolisesti erilaisesti onnistuneisiin/onnekkaisiin toisiin, vaan henkilöihin jotka vertailevan oman näkemyksen mukaan ovat erityisen onnistuneita/onnekkaita. Tällä tavoin epäreilusti vertaaminen johtaakin varsin usein lamaannuttaviin epäonnistumisen ja arvottomuuden tunteisiin vahvistaen itsekriittistä sisäistä puhetta.

Vastalääkkeenä jatkuvasta vertailusta aiheutuville häpeän ja kateuden tunteille sekä itsekriittiselle sisäiselle puheelle on opetella hyväksymään omat rajoitukset, oma itse, oma elämä juuri sellaisena kuin ne tässä hetkessä, juuri nyt ovat.  Ei sitten /jos / mutta / ehkä / kun.. vaan Nyt.  

   

”Ei se nyt kai niin kamala juttu ollut.."

Häpeä saa ihmisen tuntemaan itsensä mitättömäksi, vialliseksi. Häpeään liittyy pelkoa siitä ettei ole pidetty ja usein kokemusta siitä ettei koskaan ole riittävän hyvä. Häpeän tunteen vallassa ihminen kaipaa varmistusta omasta kelpaavuudestaan ja rakastettavuudestaan tunteen sietämiseksi ja sen ylipääsemiseksi. Häpeän sietokyvyn vahvistumisessa keskeistä on yhteyden muodostaminen, yhteys toiseen – luotettavaan ja myötätuntoon kykenevään ihmiseen.

Myötätuntoinen ihminen ymmärtää toisen ihmisen olosuhteita, käytöstä, näkökulmaa ja kykenee samaistumaan ja jakamaan näihin liittyviä tunnereaktioita. Myötätuntoa kohdatessa tulee ihmiselle kokemus, että tapahtuneista huolimatta olen ok ja hyväksytty.  Turvautuminen myötätuntoon kykenemättömään tai epäluotettavaan ihmiseen voi viedä tilanteen entistä tuskallisemmaksi – yhteyttä ja ymmärrystä vaille jääminen syventää häpeäkokemusta.  

Päinvastoin kuin myötätuntoisessa kohtaamisessa on sympatialla lähestyvä henkilö kykenemätön näkemään ja ymmärtämään toisen maailmaa ja tunnetilaa. Sympaattinen ihminen suhtautuu kuulemaansa järkyttymällä, kauhistelemalla, säälimällä. Hän saattaa vaihtaa puheenaihetta, vähätellä tai mitätöidä häpeää kokevan kokemusta, toisinaan ”nokittamalla” kyseinen kokemus omalla, vielä vähän dramaattisemmalla tapahtumalla. Sympatiaa on myös tarve ja pyrkimys korjata tilannetta tai yritys piristää hankalassa tunnetilassa olevan olotilaa. Sympatia ei ole lohduttavaa, se jättää lohduttoman ihmisen kokemuksineen kovin yksinäiseksi. Häpeän rauhoittuminen edellyttää siitä puhumista, mutta se kehen turvautuu ei ole yhdentekevää. 

Toisinaan häpeä voi olla myös myötätunnon vastaanottamisen esteenä ja johtaa sympatian hakemiseen. Sympatiaa hakeva kaipaa vahvistusta omalle ainutlaatuisuudelleen ja hänellä on tarve kuulla miten raskasta ja epäreilua elämä on. Sympatiaa hakevan kokemus on ” tilanteeni on tuskallisempi kuin kenenkään muun”, ”tässä on kyse paljon ihmeellisemmästä kuin mitä sinä olet kokenut”. Taustalla oleva ajatus siitä, että tilanne on pahempi kuin kenenkään toisen johtaa siihen, että kukaan ei voi ymmärtää. Näin myötätunto ei tavoita sympatiaa hakevaa, eikä yhteyttä ja ymmärrystä muodostu, ja ihminen jää kokemuksensa (ja häpeänsä) kanssa toistuvasti yksin. 

Sympatian hakutaipumuksen /- kierteen voi katkaista kun sen tunnistaa. Sen jälkeen on mahdollista pohtia omia, todellisia tuntemuksia ja sitä mitä oikeasti sillä hetkellä tarvitsee ja kaipaa. Ajan oloon on ehkä mahdollista asettua ja suostua yhteyteen myötätuntoon kykenevän ja siihen halukkaan ihmisen kanssa. Myötätuntoista yhteyttä voi edistää esimerkiksi  ”tuo kuulostaa tärkeältä- kerrotko vähän tarkemmin, auta minua ymmärtämään, mitä voisin tehdä”- kysymyksillä.

Ystävänpäiväterveisin,
Jaana

Hyvää isänpäivää!

Eheän vanhemmuuden julistus (Brene Brown)

Ennen kaikkea haluan lapseni tietävän, että hän on rakastettu ja rakastettava. Hän oppii sen sanoistani ja teoistani- rakkauden opetukset ilmenevät siinä, miten kohtelen häntä ja miten kohtelen itseäni.

Haluan hänen toimivan maailmassa oman arvonsa tuntien .

Hän oppii olevansa rakkauden, joukkoon kuulumisen ja ilon arvoinen joka kerta kun, kun näkee minun osoittavan myötätuntoa itseäni kohtaan ja hyväksyvän oman epätäydellisyyteni. Jaamme toistemme kanssa vaikeuksistamme ja vahvuuksistamme kertovat tarinamme. Kodissamme on tilaa näille molemmille.

Opetamme lapsillemme myötätuntoa osoittamalla sitä ensin itsellemme, sitten toisille. Asetamme rajat ja kunnioitamme niitä - kunnoitamme kovaa työntekoa, toivoa ja sinnikkyyttä. Lepo ja leikki ovat ovat perheessämme tärkeitä arvoja ja käytäntöjä.

Lapsi oppii vastuuntuntoa ja kunnioitusta seuraamalla minun tekevän virheitä ja hyvittävän ne sekä seuraamalla miten pyydän mitä tarvitsen ja kerron miltä minusta tuntuu.

Haluan hänen ymmärtävän iloa, jotta voimme yhdessä harjoittaa kiitollisuutta. Haluan hänen tuntevan iloa, jotta voimme yhdessä oppia olemaan haavoittuvaisia.

Itkemme yhdessä ja kohtaamme pelon ja surun. Haluan poistaa lapseni kivun, mutta sen sijaan istun hänen vieressään ja opetan häntä tuntemaan sen.

Nauramme, laulamme ja tanssimme. Meillä on aina lupa olla toistemme seurassa juuri sellaisia kuin olemme.

Mitä tahansa tapahtuukin, lapsi kuuluu aina tänne.

En opeta tai rakasta tai näytä hänelle mitään täydellisesti, mutta anna hänen nähdä minut ja pidän aina pyhänä sitä että saan nähdä hänet. Todella, syvästi nähdä hänet.

Se keitä olemme ja miten suhtauduumme maailmaan ennustaa paljon tarkemmin, miten lapsemme pärjäävät elämässä, kuin se mitä tiedämme lastenkasvatuksesta.

 

Brene Brownin koko ohjelmajulistus: www.brenebrown.com