Mitä jos sinun ei tarvitsisi ponnistella enää niin paljoa..

Toisinaan kiireen, pakonomaisen tekemisen ja kovan suorittamisen taustalla voi olla huolta ja pelkoa siitä, ettei itsenään ole riittävä ja rakkauden arvoinen. Suorittamisen, saavutusten ja menestyksen kytkeytyessä ihmisen mielessä rakkauden arvoisena olemiseen muodostuu elämää ja maailmassa olemista ohjaaviksi ja itsetuntoa suojaavaksi tekijöiksi epäonnistumisen pelko ja onnistumisen pakko.  

Pelko, huoli, valppaus ankara ponnisteleminen ja yrittäminen aiheuttavat elämän epämukavuutta - pitkään ja voimakkaana jatkuessaan ylivireyden tila ja stressi kuormittavat kehoa ja mieltä, käyden toisinaan ylivoimaiseksi kestää. Krooninen kehomielen ”hätätila” on kuluttavaa itsessään ja lisäkärsimystä aiheutuu epäonnistumisten ja erehtymisten myötä aktivoituvasta ylivoimaisesta kivusta – arvottomuuden ja häpeän tunteista.

Tyydytys ja mielihyvä saavutusten, menestyksen ja onnistumisen suhteen on lyhytkestoista mikäli tekeminen ja ponnistelut ovat mielessä kytkeytyneet omaan rakastettavuuteen ja arvoon ihmisenä.  Tehtävän suoritettua, tavoitteen saavutettua, onnistumisen kohdattua on tyytyväisyys hetkellistä  (keho)mielen siirtyessä jo tulevaan – seuraavan, uuden epäonnistumisen pelkäämiseen.

Ihminen erehtyy ja epäonnistuu elämänsä aikana vääjäämättä. Erehtymisiltä ja epäonnistumisilta ei voi välttyä, ne kuuluvat elämään. Ihmisenä olemiseen liittyy sen ymmärtäminen ja hyväksyminen ettei kukaan ole täydellinen, täydellisyyttä ei ole olemassa. Tämän sisäistäminen, todella sisäistäminen nakertaa vähitellen erehtymisten ja epäonnistumisten itsetuntoa tuhoavaa voimaa.

Kun ei tarvitse enää miettiä sitä mitä pitäisi (vielä) tehdä voi keskittyä enemmän siihen miten tekee sen mitä tekee. Voisiko oma itsetunto ja käsitys omasta rakastettavuudesta tai hyvyydestä rakentua sille, miten tässä maailmassa on, tekemisen sijaan. Siihen miten ihminen kohtelee itseään, toisia ihmisiä, eläimiä, luontoa- elämää?

Ehkä Sinä, tarkemmin mietittynä puhut, katsot, kosketat, kävelet, ilmehdit ja elehdit – kauniisti ja hyvin, rakkauden arvoisesti jo tällä hetkellä.

Elämää pysäytystilassa

Häpeä on tunteena ja kehon tuntemuksina tuskallinen ja raskas. Häpeä saattaa etenkin tunnistamattomana, torjuttuna tai tukahdutettuna johtaa alisuoriutumiseen, eristäytymiseen, toistuviin luovuttamisiin. Tällöin ihminen ei tule tavoitelleeksi, menettää, jää kaipaamaan niitä asioita elämässään joita tarvitsee voidakseen hyvin ja menestyäkseen. Häpeä aiheuttaa täten usein kärsimystä kärsimyksen päälle - lisäkärsimystä syntyy kun täyden elämän eläminen, tässä ja nyt- sellaisena kuin sen haluaisi olevan estyy.  

Lisäkärsimystä aiheutuu hankalia tunteita vastaan taistelemalla. Kamppailu esimerkiksi häpeän tunnetta vastaan voi ilmetä tunteen tai tuntemuksen sivuuttamisena, sen tukahduttamista. Kamppailua niin ikään on tunnetta tai tuntemusta kohtaan koettu vastenmielisyys ja/tai pettymys siihen että kokee siten kuin kokee.  Kamppailu kaikissa muodoissaan on hyödytöntä, se kuormittaa ja aiheuttaa näkymätöntä pahaa oloa, lisäkärsimystä kun elämä on enemmän tai vähemmän taistelun vuoksi pysäytystilassa- ”tekisin kyllä jos..”, ”minulla olisi jos..”, ”olisin jos..”, ”menisin jos..”. Sitten kun ja mutta kun.
Kamppailusta luopuminen edellyttää hankalien tunteiden ja kärsimyksen hyväksymistä normaaliksi, ihmisen elämään ja ihmisenä olemisen osaan olennaisesti kuuluviksi. Hyväksyminen on kykyä kokea ja sietää vaikeita tunteita niiden herätessä ilman tarvetta vältellä niitä. Hankalien tunteiden sietokykyä on taito olla rauhassa ja läsnä kaiken sen kanssa mitä itsessä on. Sietokykyyn liittyy ja sitä vahvistaa uteliaisuus, halu ymmärtää sitä miksi tuntee niin kuin tuntee ja miksi ajattelee niin kuin ajattelee.
Sietokyvyn vahvistuessa ja välttelytaipumuksen väistyessä vahvistuu myös herkkyys miellyttäviksi koetuille tunteille. Omien tunteiden, tarpeiden, halujen tunnistaminen mahdollistaa itsestä huolehtimisen- omat rajat hahmottuvat ja puolien pitäminen helpottuu kun se mitä haluan, mitä en, mitä jaksan, mihin olen valmis, mitä pelkään jne tulee kuuluviin

Häpeän tai muiden hankalien tunteiden, ongelmien, kehon tuntemusten, muistojen ajatusten tai ei- toivottujen halujen aiheuttamasta lisäkärsimyksestä tietoiseksi tuleminen on tärkeää. Itselle voi esittää kysymyksen  ”Mitä tekisin / Mitä minulla olisi jos X ei olisi tällä hetkellä niin vaikea..”

”Pelkkä paikalle ilmestyminen riittää.."

Itsetuntoa, joka on riippuvainen onnistumisista, epäonnistumisista, hyväksynnästä tai paheksunnasta kutsutaan riippuvaiseksi itsetunnoksi. Riippuvaisen itsetunnon alueita voivat olla esimerkiksi oma viehätysvoima, koulu- tai työmenestys, vertaisten hyväksyntä, hyveellisyys. Menestyminen ja epäonnistuminen näillä alueilla johtavat tällöin usein uuvuttavaan arvostuksen ja hyväksynnän hakemisen kierteeseen ja tunne-elämän ailahtelevuuteen.

Riippuvainen itsetunto saa ihmisen haluamaan kehujen, suosion, ihailun, voittamisen aiheuttamaa hyvän olon tunnetta yhä lisää ja enemmän, jolloin asioita tulee tehneeksi enenevässä määrin omaa pätevyyttä todistellen - palkinnon saamisen toivossa. Kritiikin saaminen, epäonnistuminen, häviäminen saattavat puolestaan johtaa harrastuksesta, tekemisestä, kiinnostuksen kohteesta luopumiseen ja arvottomuuden sekä häpeän tunteisiin. Tekemisen ilo katoaa ja oleminen, eläminen alkavat vähitellen tuntua uuvuttavalta työltä.

Myötätuntoisesti itseen suhtautuvan ihmisen itsetunto ei riipu siitä onko hän keskitasoa parempi tai siitä saavuttaako hän ihanteensa. Itsemyötätuntoinen ihminen ei pyri pitämään minäkuvaansa erityisenä, miellyttävänä ja virheettömänä vaan hän ymmärtää kaikilla ihmisillä olevan heikkouksia ja vahvuuksia. Hän ei arvostele eikä määrittele itseään hyväksi tai huonoksi, onnistujaksi tai epäonnistujaksi. Itsemyötätunto on sitä, että epäonnistumisen ja kärsimyksen hetkellä ei hylkää itseä eikä jätä itseä pulaan, vaan keskittyy auttamaan itseään lempeästi, lämpimästi ja ystävällisesti hankalan kokemuksen yli.

Myötätuntoisesi omaan erehtyväisyyteensä ja epätäydellisyyteensä suhtautuvan itsetunto tai omanarvontunto eivät riipu siitä saavuttaako hän jonkin tietyn vaatimustason. Hän ei anele arvostusta, hyväksyntää tai kehuja vaan on hänellä on vakaa käsitys omasta arvosta – ehdoitta ja juuri sellaisena kuin hän, tällä hetkellä - juuri nyt on.

Itsemyötätunto on myötätuntoista ja rehellistä suhtautumista kaikkeen epätäydelliseen itsessä. Ilman häpeää ja pelkoa. Se on ymmärrystä siitä, että kärsimys ja riittämättömyyden tunteet liittyvät ihmisenä olemisen osaan, kaikki kokevat näitä. Myötätunto sanoo: Teen parhaani. Kaikki tekevät. 

Häpeä- ja empatiatutkija Brene´ Brown toteaa Epätäydellisyyden lahjat- kirjassaan seuraavaa

”Aitous on päivittäinen harjoitus, jonka tavoitteena on lakata yrittämästä olla sellainen kuin ”pitäisi” olla ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Joskus aamulla herätessäni sanon itselleni: Tänään ajattelen, että pelkkä paikalle ilmestyminen riittää..”

Lisää aiheesta,

Kristin Neff : Itsemyötätunto (2016), www.self-compassion.org

Ronnie Grandell : Itsemyötätunto (2015)

Paul Gilbert: Myötätuntoinen mieli (2015)

Brene Brown: Epätäydellisyyden lahjat (2015)

”Ei se nyt kai niin kamala juttu ollut.."

Häpeä saa ihmisen tuntemaan itsensä mitättömäksi, vialliseksi. Häpeään liittyy pelkoa siitä ettei ole pidetty ja usein kokemusta siitä ettei koskaan ole riittävän hyvä. Häpeän tunteen vallassa ihminen kaipaa varmistusta omasta kelpaavuudestaan ja rakastettavuudestaan tunteen sietämiseksi ja sen ylipääsemiseksi. Häpeän sietokyvyn vahvistumisessa keskeistä on yhteyden muodostaminen, yhteys toiseen – luotettavaan ja myötätuntoon kykenevään ihmiseen.

Myötätuntoinen ihminen ymmärtää toisen ihmisen olosuhteita, käytöstä, näkökulmaa ja kykenee samaistumaan ja jakamaan näihin liittyviä tunnereaktioita. Myötätuntoa kohdatessa tulee ihmiselle kokemus, että tapahtuneista huolimatta olen ok ja hyväksytty.  Turvautuminen myötätuntoon kykenemättömään tai epäluotettavaan ihmiseen voi viedä tilanteen entistä tuskallisemmaksi – yhteyttä ja ymmärrystä vaille jääminen syventää häpeäkokemusta.  

Päinvastoin kuin myötätuntoisessa kohtaamisessa on sympatialla lähestyvä henkilö kykenemätön näkemään ja ymmärtämään toisen maailmaa ja tunnetilaa. Sympaattinen ihminen suhtautuu kuulemaansa järkyttymällä, kauhistelemalla, säälimällä. Hän saattaa vaihtaa puheenaihetta, vähätellä tai mitätöidä häpeää kokevan kokemusta, toisinaan ”nokittamalla” kyseinen kokemus omalla, vielä vähän dramaattisemmalla tapahtumalla. Sympatiaa on myös tarve ja pyrkimys korjata tilannetta tai yritys piristää hankalassa tunnetilassa olevan olotilaa. Sympatia ei ole lohduttavaa, se jättää lohduttoman ihmisen kokemuksineen kovin yksinäiseksi. Häpeän rauhoittuminen edellyttää siitä puhumista, mutta se kehen turvautuu ei ole yhdentekevää. 

Toisinaan häpeä voi olla myös myötätunnon vastaanottamisen esteenä ja johtaa sympatian hakemiseen. Sympatiaa hakeva kaipaa vahvistusta omalle ainutlaatuisuudelleen ja hänellä on tarve kuulla miten raskasta ja epäreilua elämä on. Sympatiaa hakevan kokemus on ” tilanteeni on tuskallisempi kuin kenenkään muun”, ”tässä on kyse paljon ihmeellisemmästä kuin mitä sinä olet kokenut”. Taustalla oleva ajatus siitä, että tilanne on pahempi kuin kenenkään toisen johtaa siihen, että kukaan ei voi ymmärtää. Näin myötätunto ei tavoita sympatiaa hakevaa, eikä yhteyttä ja ymmärrystä muodostu, ja ihminen jää kokemuksensa (ja häpeänsä) kanssa toistuvasti yksin. 

Sympatian hakutaipumuksen /- kierteen voi katkaista kun sen tunnistaa. Sen jälkeen on mahdollista pohtia omia, todellisia tuntemuksia ja sitä mitä oikeasti sillä hetkellä tarvitsee ja kaipaa. Ajan oloon on ehkä mahdollista asettua ja suostua yhteyteen myötätuntoon kykenevän ja siihen halukkaan ihmisen kanssa. Myötätuntoista yhteyttä voi edistää esimerkiksi  ”tuo kuulostaa tärkeältä- kerrotko vähän tarkemmin, auta minua ymmärtämään, mitä voisin tehdä”- kysymyksillä.

Ystävänpäiväterveisin,
Jaana

Kun olo on mitätön ja loukkaantunut

Häpeä on luonnollinen tunne, kaikki kokevat häpeää. Häpeä ei itsessän ole ongelma, mutta tunnistamattomana, torjuttuna tai liiallisena se aiheuttaa kokijalleen epämääräistä pahaa oloa, pelkotiloja, ahdistusta, tunnetta omasta viallisuudesta. Häpeä on tunteena niin voimakas, että se käynnistää primitiivisen taistele/pakene - jähmety reaktion. Primitiivinen henkiinjäämis- strategia on eloonjäämisen kannalta keskeistä, mutta tarkoituksenmukainen ja rationaalinen toiminta edellyttää harkintaa, joka häpeän lamaannuttavassa tai ylivirittyneessä tilassa varsin usein herpaantuu. 

Mikäli ihmisellä on tarve pitää kiinni omasta, virheettömästä käsityksestä itsestään tulee hän automaattisesti turvautuneeksi erinäisiin strategioihin välttääkseen epätäydellisyytensä paljastumisen  ja lievittääkseen sen aiheuttamaa kipua. Omien (automaattisten) reagointitapojen tutkiminen voi auttaa tunnistamattoman häpeän jäljille pääsemisessä. Häpeän tunteen tunnistaminen on ensimmäinen askel sen kahleista vapautumiselle.

Selittely, miellyttäminen, toisten syyttäminen, eristäytyminen ja piiloutuminen ovat tyypillisiä häpeän torjuntastrategioita. Tunnistamaton tai torjuttu häpeä saattaa ilmetä jatkuvan kiireen luomisena/kiireenä tai turruttamisena (työ, päihteet, seksi, ruoka, lääkkeet, netti). Aggressiivinen käytös, vaikeneminen, torjuminen, nöyryyttäminen, alistaminen, arvosteleminen - toisen omanarvontunnon ja itseluottamuksen horjuttaminen voivat olla häpeää kokevan strategioita lievittää omaa oloa.

Häpeä paljastaa ja pakottaa hyväksymään itsessä ja omassa elämäntarinassa olevaa epätäydellisyyttä ja haavoittuvuutta. Häpeän tunteen tärkeänä tehtävänä on kertoa se keitä me olemme, mihin kykenemme, mitä jaksamme, mitä tarvitsemme. Tunnistamalla se, millä tavoin itse suojautuu kun olo on mitätön ja loukkaantunut on tärkeää. Tämän jälkeen on mahdollista
opetella reagoimaan häpeään tavalla joka ei pahenna sitä - ja valitsemaan rohkeammin sen mitä itsesi hyväksi siinä tilanteessa voit tehdä.

Häpeä rakastaa perfektionisteja

Miten viettäisit aikaasi jos hyväksyisit itsesi, riittäisit itsellesi – kelpaisit ilman suorittamista ja oman hyvyyden todistelua, olisit ajatuksissasi juuri oikeanlainen?  Mitä asioita olet siirtänyt tehtäväksi tulevaisuudessa- sitten kun olet sen kaltainen kuin sinun ”pitäisi olla”?

Mitä elämässäsi tapahtuisi jos kiire ja kiireen luominen väistyisivät? Mikä muuttuisi jos luopuisit miellyttämisestä ja kauhun tunne siitä mitä muut sinusta ajattelevat väistyisi? Tai jos lopettaisit itsesi vertaamisen täydellisyyden haavekuvaan tai mielikuviin siitä miten jollain toisella menee?

Mistä läheisesi huomaisi jos luopuisit uupumuksesta statussymbolina, ahdistuksesta elämäntapana ja tuottavuudesta oman arvon mittarina? Voisitko luopua kontrollista, itseen kohdistuvista epäilyksistä- siitä minkälainen sinun pitäisi olla?

Häpeään voi liittyä pelkoa siitä, että on liian tavallinen - ettei ole riittävän erityinen tullakseen huomatuksi, rakastetuksi. Täydellisyyttä ei ole olemassakaan. Olet tarpeeksi hyvä, ainutkertaisen erityinen juuri sellaisena kuin olet. Astu esiin, tule näkyviin, toimi maailmassa oma arvosi tuntien. Uskalla olla se joka haluatkin olla.

Jos odotat hetkeä jolloin olet täydellinen haaskaat aikaasi.

Hyvää isänpäivää!

Eheän vanhemmuuden julistus (Brene Brown)

Ennen kaikkea haluan lapseni tietävän, että hän on rakastettu ja rakastettava. Hän oppii sen sanoistani ja teoistani- rakkauden opetukset ilmenevät siinä, miten kohtelen häntä ja miten kohtelen itseäni.

Haluan hänen toimivan maailmassa oman arvonsa tuntien .

Hän oppii olevansa rakkauden, joukkoon kuulumisen ja ilon arvoinen joka kerta kun, kun näkee minun osoittavan myötätuntoa itseäni kohtaan ja hyväksyvän oman epätäydellisyyteni. Jaamme toistemme kanssa vaikeuksistamme ja vahvuuksistamme kertovat tarinamme. Kodissamme on tilaa näille molemmille.

Opetamme lapsillemme myötätuntoa osoittamalla sitä ensin itsellemme, sitten toisille. Asetamme rajat ja kunnioitamme niitä - kunnoitamme kovaa työntekoa, toivoa ja sinnikkyyttä. Lepo ja leikki ovat ovat perheessämme tärkeitä arvoja ja käytäntöjä.

Lapsi oppii vastuuntuntoa ja kunnioitusta seuraamalla minun tekevän virheitä ja hyvittävän ne sekä seuraamalla miten pyydän mitä tarvitsen ja kerron miltä minusta tuntuu.

Haluan hänen ymmärtävän iloa, jotta voimme yhdessä harjoittaa kiitollisuutta. Haluan hänen tuntevan iloa, jotta voimme yhdessä oppia olemaan haavoittuvaisia.

Itkemme yhdessä ja kohtaamme pelon ja surun. Haluan poistaa lapseni kivun, mutta sen sijaan istun hänen vieressään ja opetan häntä tuntemaan sen.

Nauramme, laulamme ja tanssimme. Meillä on aina lupa olla toistemme seurassa juuri sellaisia kuin olemme.

Mitä tahansa tapahtuukin, lapsi kuuluu aina tänne.

En opeta tai rakasta tai näytä hänelle mitään täydellisesti, mutta anna hänen nähdä minut ja pidän aina pyhänä sitä että saan nähdä hänet. Todella, syvästi nähdä hänet.

Se keitä olemme ja miten suhtauduumme maailmaan ennustaa paljon tarkemmin, miten lapsemme pärjäävät elämässä, kuin se mitä tiedämme lastenkasvatuksesta.

 

Brene Brownin koko ohjelmajulistus: www.brenebrown.com

Ihmisen oikeus tuntea syyllisyyttä

Syyllisyys voidaan ymmärtää häpeän tunteena, joka liittyy omaan käyttäytymiseen tai toimintaan. Yleisemmin syyllisyys käsitetään tunteena, joka kohdistuu vääriin tai pahoihin tekoihin ja tekoihin liittyvä syyllisyys voi laajeta häpeäksi. Häpeän ja syyllisyyden tunteet liittyvät näin ollen läheisesti toisiinsa. 

Äärimmäisinä ja kokonaisvaltaisina syyllisyyden tunteet eivät toimi tarkoituksenmukaisesti moraalisina ja eettisinä oppaina, vaan niistä voi muodostua olotila joka kurjistaa ihmisen elämää. Syyllisyys voi äärimmäisenä olla jatkuvaa ja sellaista ettei ihminen usko minkään rangaistuksen tai hyvityksen olevan riittävä. Itselle anteeksi antaminen tai myötätunnon kokeminen itseä kohtaan eivät tällöin tunnu mahdolliselta. 

Syyllisyyden tunteiden tutkiminen on hyvä aloittaa arvioimalla mahdollisimman objektiivisesti tilanteita joihin syyllisyyden tunteet liittyvät - melko usein ihmiset yliarvioivat vaikutusmahdollisuutensa syyllisyyttä herättävissä tilanteissa. Mitkä vaikutusmahdollisuutesi tosiasiassa ovat /olivat? Onko / oliko sinulla tilanteessa vapautta valita toisin?

Entä minkä tiedon ja ymmärryksen varassa teit ratkaisusi? 

Jälkiviisaus on viisautta jota tapahtumahetkellä ei ole ollut käytettävissä  

Toisinaan jumittavat syyllisyyden tunteet saattavat suojata ihmistä vielä tuskallisimmilta - esimerkiksi häpeän tunteilta. Syyttämällä itseä (tai toisia..) on ihmisen kaikki huomio keskittynyt syyllisyyteen (tai itse koettuun vääryyteen..) - syyllisyydestä (syyttämisestä) luopuminen edellyttäisi elämässä eteenpäin menemistä, vastuun ottamista ja mahdollisesti häpeän paljastumista. 

Logoterapeuttisen filosofian mukaan meillä on oikeus tuntea syyllisyyttä. Tätä oikeuttaan käyttämällä ihmisen on mahdollista tuntea oikeaa syyllisyyttä  ja ottaa vastuu korjaamalla vahingot, hyvittämällä (katuminen on henkistä hyvittämistä) ja opiksi ottamalla.   

Syyllisyyden häpeältä suojaavaa tehtävää on tärkeä kunnioittaa, mutta kun paljastus tapahtuu menettää se merkityksensä.