Syyllisyys voidaan ymmärtää häpeän tunteena, joka liittyy
omaan käyttäytymiseen tai toimintaan. Yleisemmin syyllisyys käsitetään tunteena,
joka kohdistuu vääriin tai pahoihin tekoihin ja tekoihin liittyvä syyllisyys
voi laajeta häpeäksi. Häpeän ja syyllisyyden tunteet liittyvät näin ollen läheisesti
toisiinsa.
Äärimmäisinä ja kokonaisvaltaisina syyllisyyden tunteet
eivät toimi tarkoituksenmukaisesti moraalisina ja eettisinä oppaina, vaan niistä
voi muodostua olotila joka kurjistaa ihmisen elämää. Syyllisyys voi äärimmäisenä
olla jatkuvaa ja sellaista ettei ihminen usko minkään rangaistuksen tai
hyvityksen olevan riittävä. Itselle anteeksi antaminen tai myötätunnon
kokeminen itseä kohtaan eivät tällöin tunnu mahdolliselta.
Syyllisyyden tunteiden tutkiminen on hyvä aloittaa
arvioimalla mahdollisimman objektiivisesti tilanteita joihin syyllisyyden
tunteet liittyvät - melko usein ihmiset yliarvioivat vaikutusmahdollisuutensa syyllisyyttä
herättävissä tilanteissa. Mitkä vaikutusmahdollisuutesi tosiasiassa ovat /olivat?
Onko / oliko sinulla tilanteessa vapautta valita toisin?
Entä minkä tiedon ja ymmärryksen varassa teit ratkaisusi?
Jälkiviisaus
on viisautta jota tapahtumahetkellä ei ole ollut käytettävissä
Toisinaan jumittavat syyllisyyden tunteet saattavat suojata
ihmistä vielä tuskallisimmilta - esimerkiksi häpeän tunteilta. Syyttämällä itseä
(tai toisia..) on ihmisen kaikki huomio keskittynyt syyllisyyteen (tai itse
koettuun vääryyteen..) - syyllisyydestä (syyttämisestä) luopuminen edellyttäisi
elämässä eteenpäin menemistä, vastuun ottamista ja mahdollisesti häpeän
paljastumista.
Logoterapeuttisen filosofian mukaan meillä on oikeus tuntea syyllisyyttä. Tätä
oikeuttaan käyttämällä ihmisen on mahdollista tuntea oikeaa syyllisyyttä ja ottaa vastuu korjaamalla vahingot, hyvittämällä
(katuminen on henkistä hyvittämistä) ja opiksi ottamalla.
Syyllisyyden häpeältä suojaavaa tehtävää on tärkeä
kunnioittaa, mutta kun paljastus tapahtuu menettää se merkityksensä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti