lauantai 10. syyskuuta 2016

”Pelkkä paikalle ilmestyminen riittää.."


Itsetuntoa, joka on riippuvainen onnistumisista, epäonnistumisista, hyväksynnästä tai paheksunnasta kutsutaan riippuvaiseksi itsetunnoksi. Riippuvaisen itsetunnon alueita voivat olla esimerkiksi oma viehätysvoima, koulu- tai työmenestys, vertaisten hyväksyntä, hyveellisyys. Menestyminen ja epäonnistuminen näillä alueilla johtavat tällöin usein uuvuttavaan arvostuksen ja hyväksynnän hakemisen kierteeseen ja tunne-elämän ailahtelevuuteen.

Riippuvainen itsetunto saa ihmisen haluamaan kehujen, suosion, ihailun, voittamisen aiheuttamaa hyvän olon tunnetta yhä lisää ja enemmän, jolloin asioita tulee tehneeksi enenevässä määrin omaa pätevyyttä todistellen - palkinnon saamisen toivossa. Kritiikin saaminen, epäonnistuminen, häviäminen saattavat puolestaan johtaa harrastuksesta, tekemisestä, kiinnostuksen kohteesta luopumiseen ja arvottomuuden sekä häpeän tunteisiin. Tekemisen ilo katoaa ja oleminen, eläminen alkavat vähitellen tuntua uuvuttavalta työltä.

Myötätuntoisesti itseen suhtautuvan ihmisen itsetunto ei riipu siitä onko hän keskitasoa parempi tai siitä saavuttaako hän ihanteensa. Itsemyötätuntoinen ihminen ei pyri pitämään minäkuvaansa erityisenä, miellyttävänä ja virheettömänä vaan hän ymmärtää kaikilla ihmisillä olevan heikkouksia ja vahvuuksia. Hän ei arvostele eikä määrittele itseään hyväksi tai huonoksi, onnistujaksi tai epäonnistujaksi. Itsemyötätunto on sitä, että epäonnistumisen ja kärsimyksen hetkellä ei hylkää itseä eikä jätä itseä pulaan, vaan keskittyy auttamaan itseään lempeästi, lämpimästi ja ystävällisesti hankalan kokemuksen yli.

Myötätuntoisesi omaan erehtyväisyyteensä ja epätäydellisyyteensä suhtautuvan itsetunto tai omanarvontunto eivät riipu siitä saavuttaako hän jonkin tietyn vaatimustason. Hän ei anele arvostusta, hyväksyntää tai kehuja vaan on hänellä on vakaa käsitys omasta arvosta – ehdoitta ja juuri sellaisena kuin hän, tällä hetkellä - juuri nyt on.

Itsemyötätunto on myötätuntoista ja rehellistä suhtautumista kaikkeen epätäydelliseen itsessä. Ilman häpeää ja pelkoa. Se on ymmärrystä siitä, että kärsimys ja riittämättömyyden tunteet liittyvät ihmisenä olemisen osaan, kaikki kokevat näitä. Myötätunto sanoo: Teen parhaani. Kaikki tekevät. 

Häpeä- ja empatiatutkija Brene´ Brown toteaa Epätäydellisyyden lahjat- kirjassaan seuraavaa
”Aitous on päivittäinen harjoitus, jonka tavoitteena on lakata yrittämästä olla sellainen kuin ”pitäisi” olla ja hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Joskus aamulla herätessäni sanon itselleni: Tänään ajattelen, että pelkkä paikalle ilmestyminen riittää..”

Lisää aiheesta,
Kristin Neff : Itsemyötätunto (2016), www.self-compassion.org
Ronnie Grandell : Itsemyötätunto (2015)
Paul Gilbert: Myötätuntoinen mieli (2015)
Brene Brown: Epätäydellisyyden lahjat (2015)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti